Rumasta ankanpojasta Hyypiän jalanjäljille – Erään pelaajan tarina

”Ei ole haitaksi syntyä ankkatarhassa, jos on ollut joutsenen munassa.” Tämä on H.C. Andersenin rakastetun klassikkosadun vuodelta 1843 tärkeä opetus, joka minulle tulee aina mieleen, kun ajattelen tarinan pelaajaa. Tämän pelaajan tarinan kohdalla tajusin itse, että kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa, jos vain uskoo itseensä ja on valmis tekemään paljon töitä unelmiensa eteen. Tämän tarinan tarkoituksena on myös kronologisesti omien muistikuvien kautta havainnollistaa sitä, kuinka nopeasti asiat saattavat edetä nykyjalkapallossa ja mitä kova työ ja joskus jopa tuuri merkitsevät pelaajauran kannalta.

  

Lauantaina 2.8.2014 noin kello 19.12. Tarinan 13-vuotias pelaaja saa kolhun Kupittaan tekonurmikenttä 5:llä pelatussa Ystävyyskaupunkiturnauksen neljännesvälieräottelussa Pietarin Zenitiä vastaa. Hän istuu loppupelin ajan vaihtopenkin vieressä maassa ja itkee. Ajattelemme toisen valmentajan kanssa penkillä: ”jos on noin pieni kipukynnys niin ei voi tulla ammattilaista”. Vasta myöhemmin minulle selvisi, että itku johtui siitä, koska häntä harmitti niin paljon, kun hän ei pystynyt pelaamaan loppuun asti kovaa vastustajaa vastaan. 

”Viereisen pesän ankkamuorikin tuli ihastelemaan poikasia. ”Ovatpa ne suloisia kaikki”, se sanoi. Mutta silloin muori näki suuren munan. ”Hyvänen aika”, se päivitteli. ”Mikähän kalkkuna tuolta mahtaa kuoriutua?” Ankkaemo loukaantui. ”Se on minun rakas poikaseni”, emo sanoi ja jatkoi päättäväisesti hautomista.”

Toukokuu 2015. Satakunnan piirijoukkueen valmentaja pohtii leiripäivällä Euran Wembleyllä, kenestä tehdään joukkueeseen toinen toppari kesäkuun piirijoukkuecupiin, koska potentiaalisia ehdokkaita on vähän. Valinta kohdistuu tarinan pelaajaan, joka ei ole aiemmin pelannut kyseisellä paikalla, mutta on pitkä ja omaa hyvät oikean jalan potkut. Kokeilemisen arvoinen asia siis.

”Seuraavana päivänä aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Ankkaemo kutsui kaikki kymmenen poikastaan koolle. ”Kvaak kvaak! Seuratkaa minua!”, se komensi ja johdatti poikueensa niityn poikki lammelle. Yksi toisensa jälkeen poikaset hyppäsivät veteen. Myös isoin ankanpoikanen molskahti veteen ja ui. ”Kyllä se uida osaa, vaikka iso onkin”, tuumasi ankkaemo helpottuneena. ”Sillä on vahvat siivet ja suora ryhti, ja kun oikein tarkkaan katsoo, se on ihan komeakin”, pohti ankkaemo.”

Kesäkuu 2015. Perinteinen piirijoukkuecup pelataan Eerikkilässä. Tarinan pelaaja pelaa ensimmäistä kertaa koskaan topparina, mutta toteuttaa mukisematta valmentajan hänelle antamia ohjeita, koska se on joukkueen edun mukaista. Turnaus uudella pelipaikalla onnistuu hyvin ja pelaaja valitaan turnauksen All-Star miehistöön. Olisiko tämä sittenkin pelaajalle se sopivin pelipaikka?

”Kun kevät vihdoin koitti, ankanpoikanen huomasi kasvaneensa paljon isommaksi ja vahvemmaksi. Se kohosi siivilleen ja päätti lentää kauas pois. Ennen kuin se huomasikaan, se oli päätynyt eräälle lammelle. Lammella ui kolme kaunista joutsenta. Ankanpoikanen ihaili niiden valkeita höyheniä ja pitkiä kauloja: joutsenet olivat kauneimpia lintuja, joita ankanpoikanen oli milloinkaan nähnyt.”

Heinäkuu 2015. Onnistuneen piirijoukkuecupin myötä pelaaja otetaan mukaan harjoittelemaan seuran B-junioreiden kanssa, vaikka onkin täyttänyt vasta 14-vuotta kuukautta aiemmin. Fyysisesti hän on kuitenkin muiden kanssa samalla tasolla. Ensimmäiset treenit, joissa hän on mukana, on peliharjoitus, jossa treenaavat seuran B- ja A-ikäisten lisäksi 3. divisioonan reservijoukkueen pelaajat. Vanhin pelaaja on siis 10-vuotta tarinan pelaajaa vanhempi. Treeneissä pelataan paljon lyhytkestoisia tempopelejä ja heti treenien alusta alkaen pelaaja alkaa ohjata muita ja vaatimaan itselleen palloa koko ajan. ”Syötä mulle!”. Pohdimme toisen valmentajan kanssa, että emme ole koskaan aiemmin nähneet vastaavaa rohkeutta noin nuorelta pojalta vanhempien pelaajien joukossa.  

”Joutsenet lennähtivät ankanpojan luokse. Ruma ankanpoikanen painoi päänsä alas, sillä se pelkäsi niiden olevan ilkeitä. Samalla se näki oman kuvansa lammen vedessä ja pelästyi. Se ei ollutkaan enää poikanen, vaan aikuinen lintu. Eikä se suinkaan ollut ankka, vaan uljas valkea joutsen!”

19.9.2015. Tarinan pelaaja tekee debyyttinsä A-nuorten SM-sarjassa HJK:ta vastaan. Hän on avauksessa ja pelaa 75 minuuttia. HJK voittaa ottelun lukemin 3-0.

Marraskuu 2015. Eerikkilässä on perinteinen maajoukkuetoiminnan aloittava Tähtitarha-tapahtuma, johon on kutsuttuna C14-ikäluokasta noin 80 sen hetken edistyneintä pelaajaa. Paikalla katsomossa on myös Liverpoolin pelaajatarkkailija ja hän kiinnittää huomionsa tarinan pelaajaan. Pitkä toppari, joka osaa avata peliä molemmilla jaloilla ja pelaa kovaa. Raportti nähdystä matkaa tapahtuman jälkeen eteenpäin…

”Muut joutsenet tulivat sen luo ja tervehtivät sitä ystävällisesti. Lammelle tuli myös lapsia. ”Katsokaa, täällä on joutsenia”, lapset huusivat innoissaan. ”Tämä uusi on niistä kaikkein kaunein!”

Tammikuun 16. päivä 2016. Miesten edustusjoukkue pelaa Kotijoukkue turnauksessa Karhuhallissa ja vastassa on hallitsevan Suomen mestarin SJK:n akatemiajoukkue. Kärjessä vastustajalla on kaikkien jalkapalloystävien tuntema Tuco. Jazzin topparina pelaa tarinan 14-vuotias poika ja Tuco pysyy hänen takataskussaan ottelun ajan. Karhuhallin katsomossa istuu englantilaisen suurseura Liverpoolin akatemian pääskoutti…

”Muut joutsenet kumarsivat sille kunnioittavasti. Ruma ankanpoikanen oli hämillään ja painoi päänsä alas. Se oli onnellinen ja nöyrän kiitollinen. Nuorempana sitä oli pilkattu ja hyljeksitty, mutta nyt sitä kehuttiinkin kauniiksi.”

4.4.2016. Ilta-Sanomat uutisoi ensimmäisenä mediana ”Suomalaispoika, 14, siirtyy Liverpoolin akatemiapelaajaksi.” Tästä hetkestä taaksepäin on kulunut 11. kuukautta siitä, kun tarinan pelaaja oli ”epämääräinen laituri”. Peruspelin palaset, fysiikka ja tekniikka hyvin hallinnassa, mutta ne eivät jalostuneet pelipaikkakohtaisiksi pelitaidoiksi otteluissa. Mutta kun uusi pelipaikka tuolloin kesäkuussa 2015 löytyi, niin kaikki loksahti pikkuhiljaa kohdalleen.

”En olisi koskaan uskonut, että voisin joskus olla näin onnellinen”, se ajatteli. Rumasta ankanpoikasesta oli kasvanut kaunis joutsen, ja se oli viimein löytänyt oman paikkansa maailmassa. Sen pituinen se.

30.7.2017. Saan viestin puhelimeeni istuessani mökin laiturilla kauniina kesäiltana lomaa viettämässä. ”Muutto Liverpooliin tapahtuu tänään ja pre season alkaa maanantaina. Haluan kiittää valmennuksesta…”

Pelaajalle, joka luet tätä: Älä koskaan usko, jos joku sanoo sinulle ”Se ei ole mahdollista”, vaan todista väite vääräksi.

Pelaajan vanhempi joka luet tätä: Tue lastasi tavoittelemaan unelmiaan vaikka ne kuulostaisivat miten hulluilta tahansa.

Valmentaja joka luet tätä: Auta kaikkia pelaajiasi tavoittelemaan unelmiaan…

Mikä asia yhdistää Voikkaata ja Ulvilaa? Ei vielä mikään, mutta toivottavasti paljonkin tulevaisuudessa. Onnea matkaan Patu!

Piirijoukkuetoiminnan uudistus on täysi napakymppi

Perinteinen piirijoukkuetoiminta ja piirijoukkuecup (ex Pohjola cup) olivat vuodesta 1973 alkaen olennainen osa Palloliiton pelaajakehityspolkua kohti nuorisomaajoukkueita.  Viime syksynä toimintaan tuli kuitenkin täydellinen muutos, kun sen korvasivat kokonaan uudet Huuhkaja- ja Helmaripäivät. Uusi toimintamalli tukee täydellisesti seurojen toimintaa osana Palloliiton strategista valintaa pelaajien laadukkaasta arjesta. Suurelle yleisölle uusi toimintamalli ei ole vielä kovinkaan tuttu, joten avaan tässä kirjoituksessa uuden toimintamallin etuja suhteessa vanhaan piirijoukkuetoimintaan. Ja niitä löytyy paljon.

Aiemmassa piirijoukkuetoimintamallissa pelaajat valittiin piirijoukkueen harjoituksiin ja pelitapahtumiin seurajoukkueistaan. Toiminta ei kuitenkaan kytkeytynyt tarpeeksi konkreettisesti pelaajien oman joukkueen arkeen ja tämä aiheutti pelaajakehityksen fragmentoitumista eri toimijoiden ja toimintamallien välille. Seurajoukkueiden valmentajat olivat liian kaukana toiminnan ytimestä ja siitä mitä piirijoukkueen tapahtumissa tehtiin. Seurajoukkueen harjoitukset ja pelaajan laadukas arki tulisi kuitenkin olla kiinteästi se ympäristö, jossa 90% pelaajan kehittymisestä tapahtuu omatoimisen harjoittelun ohella. 

Nykyisessä Huuhkaja- ja Helmaripäivien mallissa puolestaan lähtökohtana toiminnalle on joukkueiden ja valmentajien tukeminen. Kun pelaajat osallistuvat piirien järjestämään toimintaan oman seurajoukkueensa kautta, on toiminnan keskiössä kirjaimellisesti pelaajien arki. Tapahtumat ovat myös paljon muutakin kuin otteluita muita joukkueita vastaan. Uuden mallin avulla luodaan valmis paketti seuroille tuoda joukkueensa hyviin olosuhteisiin kehittämään pelaajiaan ja valmentajiaan yhdessä seuran valmennuspäällikön ja piirien toimihenkilöiden tuella. 

Eri alueilla on hieman erilaisia malleja toteuttaa toimintaa, mutta tämä on ainoastaan hyvä asia, koska eri seuroilla on erilaisia tarpeita toimintansa tukemiseen. Esimerkiksi Helsingin piirissä on joukkueille nimetty ulkopuoliset tutorit auttamaan joukkueen valmentajaa hänen työssään. Tutorit ovat kokeneita valmentajia, jotka seuraavat joukkueen ottelut tapahtumapäivänä ja käyvät otteluiden välissä valmentajan kanssa videoklippien kautta läpi näkemyksiään joukkueen pelaamisesta ja pelin kehittämisestä. Parhaimmillaan kehitystä valitusta aihepiiristä näkyy jo päivän toisessa ottelussa. Tapahtumapäivien välissä tutorit menevät mukaan joukkueen omiin harjoituksiin, joista he antavat jälleen palautteen joukkueen valmentajalle ja keskustelevat tekemisen kehittämisestä. Kaikki tapahtumien ottelut kuvataan ja toimitetaan seurajoukkueille myöhempää käyttöä varten. Tapahtumia yhdelle joukkueelle tulee talvikauden aikana 2-4. Kun yhden tapahtuman hinta vaihtelee olosuhdekustannuksista riippuen 100-300e välillä sisältäen kaiken pelaajien ruokailuista, tuomareista, otteluiden videointeihin ja tutorin tukeen voidaan kustannusta pitää todella kohtuullisena suhteessa saatuihin etuihin. 

Esimerkki Huuhkaja- ja Helmaripäivien ohjelmasta yhden joukkueen osalta:

9.00-10.00 kokoontuminen hallille ja valmistautuminen otteluun

10.00-11.00 1. ottelu

11.30-12.00 Ruokailu

12.30-13.30 Kehityskeskustelu tutorin, valmentajan ja valmennuspäällikön kesken. Pelaajat tekevät koulutehtäviä.

13.30-14.30 valmistautuminen otteluun

14.30-15.30 2. ottelu

15.30-15.45 Loppukeskustelut ja palaute pelaajille. Kotiin lepäämään

Pelaajatarkkailu on toki edelleen tärkeässä roolissa tapahtumia etenkin C14 ikäluokassa, mutta pelaajille tämä ei näy enää niin selkeänä. Aluejoukkuevalmentajat tarkkailevat tapahtumissa yhdessä piirin tutoreiden kanssa pelaajia ja tämän perusteella valitaan pelaajat kesäkuussa Eerikkilän urheiluopistolla pelattavaan ”uuteen piirijoukkuecupiin”, joka toimii käytännössä samalla aloituspotkuna syksyllä alkavaa aluejoukkuetoimintaa varten. Uudessa mallissa tulee olemaan aiempaa konkreettisemmin mukana myös valmentajakoulutus ja pelaajien urheilijana kasvamisen tukeminen.  

Aiemman piirijoukkuetoiminnan focuksen keskittyessä ennen kaikkea pelaajatarkkailuun, on tilalle nyt kehitetty malli, jossa joukkueet ja niiden toiminnan kehittäminen on nostettu keskiöön. Toivottavasti seurat ymmärtävät uuden toimintamallin edut ja ottavat tästä hienosta mahdollisuudesta kaiken irti oman pelaajakehityksensä tueksi.

Marko Honkanen

Ex-piirijoukkuevalmentaja, nykyinen Huuhkaja- ja Helmaripäivien tutor

Valmentajakouluttajan hätähuuto – Koulutukseen saatava lisäresursseja

Toimiva ja laadukas valmentajakoulutus kaikilla tasoilla on äärettömän tärkeää, kun puhutaan laajemmassa kuvassa suomalaisen jalkapalloilun kehittymisestä. Tämä kirjoitus käsittelee Palloliiton valmentajakoulutusta lähinnä D- ja C-tason kursseilla kouluttajan ja seuratoimijan näkökulmasta. Juuri nämä kurssit ovat äärettömän tärkeässä asemassa tuhansille oman toimen ohella valmentaville aloitteleville valmentajille, jotka luovat koko suomalaisen jalkapalloilun pelaajakehityksen pohjaa, niin määrän kuin laadun kannalta tarkasteltuna. Aionkin nyt nostaa esille asioita valmennuskoulutuksesta, josta on käyty todella vähän julkista keskustelua.

Olen toiminut Palloliiton valmentajakouluttajana vuodesta 2010 alkaen. Kävin muutaman muun Kaakkois-Suomen alueen päätoimisen seuratoimijan tavoin tuolloin ns. kouluttajakoulutuksen, jossa koulutettiin uusia vetäjiä Palloliiton D-tason kursseille. Olin tuolloin 24-vuotias. Nuori, innokas ja täynnä energiaa. Tämän jälkeen kohta seitsemän vuoden aikana olen toiminut kouluttajana yhteensä yli 1000 tunnin ajan Palloliiton, piirien, sekä seurojen omien kurssien kautta. Olen ollut kouluttajana tasoilla E, D, C, C+, B, NuVK ja Youth A. Oman toimen ohella olen toiminut tuona aikana kouluttajana Kaakkois-Suomen, Uudenmaan, Turun ja Satakunnan piireissä. Nyt minut on vallannut turhautuminen ja ahdistus.

Kun taas viime viikoilla aloin availla tulevan C-tason prosessikoulutuksen materiaaleita, minut valtasi syvä epäusko. Tajusin että koko tuona aikana, kun olen ollut kouluttajana, ei C-tason koulutusmateriaaleja ole uudistettu millään tavalla. Kurssin materiaalia tukevat videoklipit ovat ajalta jolloin Pikkuhuuhkajat, jotka eivät muuten tainneet olla tuolloin vielä Pikkuhuuhkajia, karsivat vuoden 2009 EM-kisoihin. Videoklipeistä myös näin aikoinaan ensimmäisen kerran miltä Veritas Stadion näytti ilman päätykatsomoa, joka valmistui vuoden 2009 naisten EM-kisoihin. Enhän ollut savolaisena käynyt Kupittaalla ennen kuin muutin Turkuun elokuussa 2012.

D-valmentajakurssi on uudistettu alkuvuodesta 2014. Sisältö uudistuksesta vastasi suurilta osin Turun piiri. Tuolloin isoin muutos oli se, että vanhasta D-kurssin neljästä osiosta (taidon opettaminen, taitavuus, pelikäsitys ja maalivahti osuus) luovuttiin ja koko kurssi niputettiin yhdeksi kokonaisuudeksi tukien näin loistavasti nykyaikaista kokonaisvaltaista lähestymistapaa valmentamiseen. Olin keväällä 2014 vetämässä Turun Piirissä uutta D-tason pilottikurssia. Olin todella innoissani uudistuksesta, niin paljon kurssin sisältö oli kehittynyt lajin nykyvaatimusten mukaiseksi ja täten oppimisvaikutus kurssilaisille olisi parempi, sekö heillä olisi paremmat valmiudet siirtää osaamisensa pelaajille.

Todellisuus on kuitenkin se, että Palloliitto itse katto-organisaationa ei ole uudistanut ainakaan vuoden 2009 jälkeen D- ja C-tason koulutusmateriaalejaan. Resurssit eivät riitä suhteessa tarpeeseen. C-kurssin uudistus on tosin nyt aloitettu ja uusi materiaali pitäisi olla kouluttajien käytettävissä syksyllä 2017. Ongelmallista on myös se että D-, ja C-tason kurssit eivät ole tällä hetkellä toisiaan tukevia. Uudistetussa D-kurssissa käydään läpi asioita joita ei enää käsitellä C-tasolla jatkumollisesti.

Mistä lisää työntekijöitä nykyisten avuksi?

Tällä hetkellä Palloliiton koulutuspuolella työskentelee kolme henkilöä. Tämä määrä on käsittääkseni ollut sama jo viimeiset 20-vuotta.  Piirien palkkalistoilla on kaikki piirit mukaan lukien yksi ainut henkilö, jonka tehtävän kuvaan kuuluu puhtaasti valmentajakoulutus ja sen kehittäminen. Kaikki he ovat todella osaavia tyyppejä ja päteviä työssään. Palloliiton koulutuspuolen työntekijöiden panoksesta menee kuitenkin suuri osa koulutuksen kärkipään kurssien UEFA Pro, UEFA A ja UEFA B-kurssien parissa. UEFA määrittelee näihin koulutuksiin tarkat kriteerit ja esim. PRO kurssia auditoidaan UEFA:n taholta jatkuvasti ja sitä toteutetaan yhteistyössä muiden jäsenliittojen kanssa. Kävin itse uudistetun A-kurssin vuonna 2014. Kurssi oli silloin toinen kerta uudistetulla mallilla. Uudistettuun kurssiin on rakennettu sisään myös valmentajan ammattitutkinto (VAT). Kurssi oli todella hyvä niin sisältönsä, kuin osaavien kouluttajien ansiosta. Sittemin A-kurssia on edelleen jatko kehitetty mm. pelipaikkakohtaisen valmentamisen osalta. Nämä kurssit ovat todella tärkeässä osassa tulevaisuuden ammattivalmentajien kehittämisessä, mutta pystyykö koulutusputken alapää tuottamaan tarvittavalla volyymillä osaavia valmentajia eteenpäin, jos perälauta vuotaa jatkuvasti?

Mistä siis saadaan lisää tekijöitä ja rahaa tähän äärettömän tärkeään työhön, joka suurilta osin määrittelee koko suomifutiksen kehityksen tulevaa suuntaa? Jotta valmentajakoulutuksen tarpeisiin pystytään jatkossa vastaamaan paremmin, tarvitaan lisää henkilöitä, joiden pääasiallinen työtehtävä on tuottaa ajantasaista koulutusmateriaalia ja kouluttaa sitä eteenpäin valmentajille. Suomessa on kuitenkin todella vähän osaamista tämän osa-alueen suhteen. Tai itseasiassa osaamista kyllä olisi riittävän lajikompetenssin omaavien henkilöiden muodossa, mutta kuinka moni heistä on kiinnostunut toimimaan puhtaasti valmentajakouluttajana valmentamisen sijaan, sekä kehittämään itseään kouluttajina? Kuinka moni osaava valmentaja kokee, että valmentajakoulutus voisi jatkossa olla heidän päätyönsä valmentamisen ohessa? Antaako järjestelmä edes mahdollisuuden siihen, että pätevät valmentajat kokisivat valmentajakouluttamisen konkreettisempana uravaihtoehtona?

Positiivista kehitystä ja sudenkuoppia

Positiivisia signaaleja on toki myös tullut valmentajakoulutus puolelta lähiaikoina. Viime vuonna alkanut C+ tason valmentajakoulutus on ollut oikein hyvä lisä koulutustarjottimen alapäähän. Koulutus tukee erityisesti alle 12-vuotiaiden valmentajia, joille ei C-kurssin jälkeen ole kannattavaa mennä 11v11 peliin keskittyvälle UEFA B-kurssille. Kursseja on myös muunnettu hyvin paljon prosessimallisiksi, joka tukee koulutettavien tarpeita paremmin oppimisprosessin kannalta katsottuna. Jo mainitut ylemmän tason koulutukset ovat myös kehittyneet merkittävästi.

Uudistetun alueellisen koulutusmallin valmistelut ovat myös pitkällä. Palloliitolle on tulossa viisi alueellista valmennuskoulutus päällikköä, jotka vastaavat valmennuskoulutuksesta alueellaan, sekä oto-kouluttajien tukemisesta. Tämä vaatii kuitenkin sen, että piiriorganisaatioiden muutostyö saadaan onnistuneesti toteutettua. Nykyinen piirijärjestelmä onkin osaltaan ollut myös merkittävä hidaste valmentajakoulutuksen kehittymiselle. Nykyisellään monella piirillä ei ole ollut resursseja järjestää D- ja C-tason koulutuksia laadukkaasti ja kurssien järjestämistä onkin monin paikoin siirretty seurojen vastuulle. Seuravetoisissa kursseissa on toki se etu että, jos seurasta löytyy omasta takaa pätevä kouluttaja, päästään kurssilla keskittymään tarkemmin juuri oman seuran tarpeisiin tutun ja valmentajien yksilölliset tarpeet tuntevan henkilön johdolla. Seuravetoisten kurssien tasalaatuisuuden takaaminen on kuitenkin tällä hetkellä suuri haaste, koska kouluttaja koulutuksessa on puutteita. Kouluttajia pitäisi aktiivisemmin kouluttaa työhönsä. Jos tällä hetkellä kolme eri valmentajaa käy C-kurssin esim. Uudellamaalla, Turussa tai Vaasassa ja menee sen jälkeen yhdessä UEFA B-kurssille Eerikkilään, on kaikilla kolmella eri valmentajalla eri tiedot pohjalla. Tämä on jälleen yksi hyvä esimerkki vanhentuneen piiriorganisaatiomallin ongelmista, joista on viime aikoina käyty paljon julkista keskustelua.

Valmentajakoulutukseen on viime vuoden lopulla lupailtu liiton osalta miljoonan euron lisäpanostusta. Tämä summa on todella merkittävä suhteutettuna siihen, että tällä hetkellä liiton ja piirien yhteenlasketusta lähes 30 miljoonan euron vuosibudjetista koulutuksen osuus on noin 500 000 euroa. Yhteensä. Kaikista ironisinta asiassa on se, että suuri osa tuosta rahasta tulee seuroilta, eli käytännössä pelaajien vanhemmilta. Tai pahimmassa tapauksessa yksittäisen OTO-valmentajan omasta kukkarosta, joka haluaa saada lisäoppia, mutta seura ei maksa kouluttautumista. Mihin tuo mahdollinen ylimääräinen miljoona tullaan käyttämään? Tällä hetkellä sitä ei tiedä vielä kukaan.

Päätän siihen mistä aloitinkin. Jos Suomen kokoinen maa haluaa kilpailla suurempia maitaan vastaan, meillä PITÄÄ olla todella toimiva ja laadukas valmentajakoulutus järjestelmä. Kun meillä on hyvin koulutetut ja pätevät valmentajat, toimivat he sitten osa-aikaisina tai päätoimisina, niin meiltä tulee parempia pelaajia. Tämä on väistämätön totuus. Kysymys kuuluukin: Miksi tätä asiaa ei ole koettu tärkeämmäksi asiaksi päättävissä elimissä?

Paremman valmentajakoulutuksen puolesta,

Marko Honkanen